V-P Kangas
Meillä kaikilla on oma tarinamme. Kun rakkaus astuu kuvaan, tarinaan tallentuu ennen näkemättömiä tunteita ja tunnelmia. Tavoitteeni on taltioida hääpäivänne - tunteineen ja tunnelmineen - yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joka kertoo teidän tarinanne upeina kuvina.
Olen erikoistunut dokumentaariseen hääkuvaukseen, sillä intohimoni on kuvata ihmisiä ja suuria tunteita aidoissa tilanteissa. Olen palkittu yhdeksään otteeseen kansainvälisissä hääkuvauskilpailuissa, joiden järjestäjät ovat maailman suurimpia häävalokuvaukseen erikoistuneita järjestöjä (WPJA, AGWPJA, ISPWP ja Fearless Photographers). Toimin erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta olen käytetävissä ympäri Suomen sekä ulkomailla. Olen työskennellyt valokuvauksen parissa monissa eri maissa ja asunut sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Olen myös pitänyt monia valokuvaukseen liittyviä työpajoja, ja kuviani on julkaistu useissa suomalaisissa lehdissä, kuten Helsingin Sanomissa.
Valokuvaus valitsi minut. Olin aiemmin päätoiminen muusikko, mutta urasuunnitelmani muuttuivat olkapään vamman vuoksi. Samaan aikaan tapasin vaimoni, jonka kautta löysin myös toisen intohimoni - valokuvauksen. Minulle valokuvaus on hetkien ja tunteiden taltioimista. Juuri nämä hetket ja tunnelmat tekevät hääpäivästänne aivan erityisen.
Olisi upeaa olla osa hääpäiväänne.
Ota yhteyttä!
Kansalliset palkintoni
2018:
Fotofinlandia Finalisti
Fotofinlandia 2. sija hääkuvasarjassa
Kansainväliset palkintoni
2014:
Fearless Award
2013:
AG|WPJA: 9th Place - Reception
AG|WPJA: 11th Place - Reception
AG|WPJA: 17th Place - Portrait of Bride AND Groom Alone
2012:
AG|WPJA: 11th Place - Reception
WPJA: 14th Place - Reception
ISPWP: 7th Place - First Dance
2011:
AG|WPJA: 13th Place - Getting Ready
WPJA: 8th Place - First Dance